Sama peli jatkui: yritystä muttei kuitenkaan tulosta. Annoimme välillä koirien juosta irrallaankin, välillä yritimme niitä auttaa ja välillä katsella vain muualle. Ei onnistunut.
Päätimme sitten pyytää virka-apua. Mutta keneltä? Kupiaisen Sari oli jo etukäteen lupautunut auttamaan, mutta hän oli menossa omien pentujensa kanssa silmätarkastukseen juuri sopivana ajankohtana. Samoin Ollikaisen Hannis. Neuvottomina soitimme sitten Neuvosen Hannalle, joka lupautuikin konsultoimaan. Koirat siis autoon ja kokat kohti Nummelaa.
Paikka oli samantapainen kuin Seamuksen kotipeltokin, mutta silti sen piti ensin "ottaa tila hatuun". Ensi näkemältä jopa vähän vaikutti ettei se olisikaan enää Letusta kiinnostunut! Sitten se kuitenkin alkoi yrittää. Selkään, alas. Pusuja, haleja, selkään, ei sittenkään. Jossain vaiheessa Seamus kuitenkin jollain tapaa ryhdistäytyi, ja alkoi jopa murahdella itsekseen tyyliin "no näytänhän minä teille".
Ensimmäinen vähänkään kunnollisempi onnistuminen päättyi kuitenkin ulosluiskahdukseen - uros ei ehtinyt paisua. Miltei heti Seamus halusi hypätä uudestaan, ja nyt Hanna sai napakan otteen pariskunnasta - siellä oli ja pysyi! Paisuvaiset jäivät kuitenkin ulkopuolelle ja arvelimme etteivät koirat pysy kiinni pitämättä. Hanna sitten piti. Aluksi Seamus rötkötti ihan lötkönä Letun päällä, mutta sitten se alkoi väkisin kääntyä. Sen verran tiukassa se oli kuitenkin kiinni, että molemmat koirat hieman panikoivat ja irtosivat kivuliaasti. Tämä harmitti meitä kovasti, vallankin kun molemmat koirat olivat ensikertalaisia olisi toivonut niille mukavan lemmenhetken.
Letun värkistä ei kuitenkaan mitään näyttänyt valuvan ulos ja elämme nyt toiveikkaina, kaikki peukut ja varpaatkin pystyssä! Suuret erityiskiitokset Hannalle, ja kiitokset myös hengessä mukana olleille!
Kommentit