Kylläpäs Laki onkin paksuuntunut. Painoakin oli tullut 2 kiloa kun punnitsimme klinikalla ennen ultrausta. Myös nisät on turvonneet reilusti. Niinpä ei ollut yllätys kun eläinlääkäri löysi heti pieniä nahkanalkuja Lakin vatsasta.

Joku voisi sanoa että mitäs sitten ultraan mennäkään kun oireet on noin selvät? Itse muistelen vaan sitä kertaa kun laki astutettiin Boriksella ja se alkoi näin "alkutiineydestä" ihan samalla tavalla lisätä painoa. Ja mitäänhän siellä ei sillä kertaa ollut. 

Laki on ollut noin muuten melko normaali. Ei syömättömyyttä, ei väsymystä. Tosin treenatessa olen huomannut että makupalat katoavat sen kurkkuun aiempaa vielä paljon ahneemmin, jopa niin että hanskat ovat taas tarpeen. Lisäksi viime lauantaina kävimme tokokokeessa ja siellä huomasin että koira ei ollut ihan täysillä hengessä mukana ja se ei esim. halunnut istua oikein missään liikkeessä. Tämähän toki näkyi tuloksessa... :(

Nyt sitten koitetaan hoivailla maha-asukkeja. Eläinlääkäri näki molemmissa kohdunsarvissa kolme sikiötä mutta on mahdollista että niitä oli kauempana vielä jokunen enemmän. Lakihan vihaa selälleen laittamista joten emme tälläkään kertaa halunneet kiusata sitä turhan tarkalla tiirailulla. Harkitsen vielä käyttäisinkö sen röntgenissä samalla kun haetaan se toinen herpesrokote.