Laki on paisunut kuin pullataikina. Sen vatsaa tunnustellessa siellä saattaisi tuntua jo pieniä palleroita, sitten hetikohta sen ihon pinta on taas silkosen sileä. Vetäytyvätköhän ne pois käden alta?

Vuorokausia on vasta 38, siihen nähden mamma on erittäin paksuna. Mietin jo pitäisikö asiasta huolestua? Vai römpsähtääkö koirillakin vatsa nopeammin alas kun on aiemminkin ollut raskaana? Nisät on turvoksissa ja hyvin näkyvissä mutta maitoa ei sentään vielä tule. Nyt, viimeinkin, Laki on vähän rauhoittunut. Kiihdyttäessään se lähtee liikkeelle matalalla ravilla, eikä se tunge suinpäin ovenrakoon. Lisäksi sitä närästää, varmaan sen ruoka täytyisi alkaa jakaa kahteen annokseen. Lakia myös läähätyttää helposti, varsinkin heti kun on vähänkin lämpöisempi ilma.

Laki nuolee alapäätään aika paljon. En kuitenkaan ole huomannut sillä mitään varsinaista vuotoa, joten on mahdotonta sanoa onko kyseessä kutina, vuoto vai virtsankarkailu. Yritän kyllä pyyhkiä sitä paperilla jotta näen mikäli siltä tulee jotain epäilyttävää. Viikonloppuna annan koko laumalle matokuurin.

Äkkiä on nämä viikot menneet. Miettiessäni tuota vatsan paisumista olen alkanut pohtia josko Lakin juoksu olikin alkanut aiemmin kun sen huomasin. Sehän tarkoittaisi sitä että pennutkin saattavat syntyä hyvissä ajoin, vallankin kun edellisetkin tulivat jo 59. vuorokaudella. Olen laittanut itselleni töistä vapaata alkaen torstaista joka olisi 60. vuorokausi, saapas nähdä voinko silloin keskiviikkona mennä enää töihin... onneksi vapaita on jemmassa ja uskon tuuraajankin löytäväni.