Yöllä käytin Lakin pikaisesti ulkona, vaihdoin pentulaatikkoon puhtaat aluset ja kävin maate retkisänkyyni laatikon vierelle. Laki oli rauhallinen ja hoiteli pentuja. Olin jo nukahtanut kun havahduin siihen että Laki nuoli, ”lussutti” kovaäänisesti ja menin katsomaan. Ja kas vain siellä oli vielä yksi pentu tulossa! Iso tyttö, koko pesueen suurin, oli vielä piileskellyt mahassa. Koko pesueen saldo on nyt siis 4 urosta ja 6 tyttöä.

Aamulla pentuja sitten tunnisteltiin ja tosiaan muutaman kohdalla piti katsoa räpsimistäni valokuvista täsmäävätkö värimerkit. Kun punnittiin pennut saatiin kaikille kuitenkin ”järkevä” paino syntymäpainoon verrattuna joten eiköhän kaikki saatu oikein tunnistettua. Painot olivat ensiksi syntyneillä jo nousseet toistakymmentä grammaa mutta viimeisimmillä oltiin vielä laskusuunnassa. Kaikki ovat kuitenkin terhakoita, taistelevat tisseistä tosissaan ja suurinkin painon pudotus oli vain -7 grammaa joten en ole ollenkaan huolissani. Illalla nekin ovat varmaan jo yli syntymäpainonsa.